Ahkerat kerääjämme paitsi vievät sytomyssyt ja muut neuleet ja virkkuut perille, myös laskevat, paljonko mitäkin laatua tuli.
Sytoneuleita tehtiin vuonna 2018 yhteensä 1228 kappaletta seuraavasti:
Koska neulomisenergiaa oli yllin kyllin, ehdittiin sytoneuleiden lisäksi tuottaa kaikenlaista muutakin: keskosille ja erityisseurattaville vauvoille neulottiin peittoja, sukkia, lapasia, myssyjä ja pehmoja, asunnottomien yöhön osallistuttiin pipoilla, lapasilla ja sukilla ja turvakotien asiakkaat, niin aikuiset kuin lapsetkin, saivat muun muassa sukkia ja huiveja lämmikkeeksi.
Tarkkaan ottaen emme vain neuloneet vaan mukana oli myös virkkasimme, virkattu pipo tai huivi kelpaa keräykseen siinä kuin neulottukin. Jos joku tekisi syöpäsairaille pehmoiset neulakinnassukat, toivottaisimme nekin tervetulleiksi.
Kaiken kaikkiaan tuotoksia kerääntyi vuoden aikana hurjat 2497 kappaletta. Luvut saattavat jopa olla alakantissa, sillä neuleita on tainnut mennä eri osastoille myös kerääjiemme ohitse. Lapas- ja sukkaparit on näissä tilastoissa laskettu yhdeksi, sillä yhdellä sukalla ei mitään tee.
Vuosi 2019 näyttää käynnistyneen vilkkaasti, joten emmeköhän selviä samanlaisiin numeroihin nytkin. Ehkä 2500 menee rikki ennen vuoden päättymistä?
Hienoa, arvokasta työtä teette! :)
VastaaPoistaUpeita numeroita! Kiitos ja onnittelut kaikille tekijöille.
VastaaPoista