Hae tästä blogista

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Neulepino päiväosastolle

Syöpäkeskuksen päiväosastolla oli vajausta, joten Anitta kävi viemässä kasan aikaansaannoksia. Puikot ja koukut ovat heiluneet ahkerasti, kuvassa on vain osa päiväosaston kuljetuksesta.


Kuten kuvasta näkyy, päiväkeskukseen meni myös sukkia ja peittoja pipojen lisäksi. Kaikki nämä kelpaavat keräykseen, lisäksi peittohaaste kerää peittosuikaleita. Jos teet myssyjä, ne saisivat mielellään olla keväisiä tai kesäisiä keveitä pipoja.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Sytoneuleita Peijakseen

Facebookin sytomyssyryhmään tuli Peijaksen sairaalasta pyyntö saada sytoneuleita. Meillä ei aikaisemmin ole ollut yhteyshenkilöä siinä suunnassa, niin emme ole toimittaneet sinne mitään, mutta onneksi kerääjien varastoista löytyi sopiva "aloituspakkaus". Kuljetuksen järjestelyyn meni hetki, mutta helmikuun lopussa lähetyksemme pääsi vihdoin perille päiväsairaalaan ja osasto S2:lle.


Nyt kun "pää on saatu auki", jatkamme toki neuleiden toimittamista Peijakseen aina silloin, kun tarvetta on ja kuljetus järjestyy.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Torkkupeittohaaste

Haastamme kaikki neulojat ja virkkaajat tekemään yhdessä torkkupeittoja syöpähoidossa oleville. Peitot tehdään Äiti Teresa-peiton tyyliin yhdessä suikaleista. Voit tehdä yhden tai useamman suikaleen ja toimittaa ne kerääjille peitoksi koottavaksi, jos et jaksa tehdä kokonaista peittoa.

Peittosuikaleen tulee olla melko tasan 90 cm pitkä. Leveydeksi ehdotamme 40 silmukkaa, mutta sen voi määritellä oman harkinnan mukaan. Voit neuloa ainaoikein-neuletta, pitsineuletta, palmikkoa, helmineuletta, nyppyjjä tai virkata vaikka pylväitä. Palat voivat olla yksivärisiä tai raidallisia, tämä on erinomainen projekti jämälankojen tuhoamiseen. Näissä on materiaali vapaasti valittavissa, peitot kasataan sitten sen mukaan, mitä paloja saadaan kasaan. Kannattanee käyttää yhdessä 90 sentin palassa yhtä materiaalia, mutta jos teet useamman palan, ne voivat olla eri materiaaleista.

Peittopalat toimitetaan sytomyssykeräyspisteisiin viimeistään 31.8.2019. Laita jokaiseen palaan lappu, jossa lukee "torkkupeittohaaste" ja jos langan materiaali on tiedossa, lisää myös tieto siitä.

Ensimmäiset palaset ovat jo valmistuneet, mutta aikaa on vielä puoli vuotta, tervetuloa ottamaan osaa haasteeseen!



keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Vuoden 2018 tilastoja

Ahkerat kerääjämme paitsi vievät sytomyssyt ja muut neuleet ja virkkuut perille, myös laskevat, paljonko mitäkin laatua tuli.

Sytoneuleita tehtiin vuonna 2018 yhteensä 1228 kappaletta seuraavasti:

Koska neulomisenergiaa oli yllin kyllin, ehdittiin sytoneuleiden lisäksi tuottaa kaikenlaista muutakin: keskosille ja erityisseurattaville vauvoille neulottiin peittoja, sukkia, lapasia, myssyjä ja pehmoja, asunnottomien yöhön osallistuttiin pipoilla, lapasilla ja sukilla ja turvakotien asiakkaat, niin aikuiset kuin lapsetkin, saivat muun muassa sukkia ja huiveja lämmikkeeksi.

Tarkkaan ottaen emme vain neuloneet vaan mukana oli myös virkkasimme, virkattu pipo tai huivi kelpaa keräykseen siinä kuin neulottukin. Jos joku tekisi syöpäsairaille pehmoiset neulakinnassukat, toivottaisimme nekin tervetulleiksi.

Kaiken kaikkiaan tuotoksia kerääntyi vuoden aikana hurjat 2497 kappaletta. Luvut saattavat jopa olla alakantissa, sillä neuleita on tainnut mennä eri osastoille myös kerääjiemme ohitse. Lapas- ja sukkaparit on näissä tilastoissa laskettu yhdeksi, sillä yhdellä sukalla ei mitään tee.


Vuosi 2019 näyttää käynnistyneen vilkkaasti, joten emmeköhän selviä samanlaisiin numeroihin nytkin. Ehkä 2500 menee rikki ennen vuoden päättymistä?

torstai 8. marraskuuta 2018

Terveisiä Uudesta lastensairaalasta

Ymmärrettävästi Lastensairaalaan ei haluttu neuleita muuton jalkoihin, joten niitä on jäänyt kerääjille odottelemaan. Nyt kun Uusi lastensairaala on avattu, Anitta kävi lokakuun lopussa siellä viemässä kassikaupalla neuleita.


Nyt on Lastensairaalassa kaapit täynnä neuleita, joten toiveissa on, että sytomyssyilijät keskittyisivät vähän aikaa paremminkin aikuisten syöpäsairaiden pipoihin, huiveihin ja sukkiin. Myös keskosten ja erityisseurattavien vastasyntyneiden sukkia, tumppuja ja pipoja otetaan edelleen vastaan. Jos nurkissa on valmiita lasten neuleita, ne saa kyllä viedä keräyspisteisiin, mutta uutta aloittaessa olisi hyvä ajatella aikuisia tai ihan pieniä.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Valmista sinne ja tänne

Sytomyssyneulojat ovat kesän ja alkusyksyn aikana niin ahkeria, että neuleita on viety eri kohteisiin kasapäin.

Kertaluonteisesti osallistuimme asunnottomien yön keräykseen, joka päättyi lokakuussa, ja laskujemme mukaan sytomyssyilijät tekivät keräykseen noin 300 lämmintä neuletta!

Osa asunnottomien yön "saaliista"
Emme tietenkään ole unohtaneet varsinaista kohdettamme eli syöpäsairaita. Tässä näytteeksi Katin ihanan pehmeät huivit ja Kirstin kirjoneulotut pipot.


Naistenklinikalle meni myös aimo kasa kesän aikana kertyneitä tuotoksia.


perjantai 7. syyskuuta 2018

Peittoja pukkaa

Viime viikon kuljetuksessa meni Naistenklinikalle 38 peittoa ja lisäksi pipoja, kiitos ahkerien neulojien. Kuvassa vain osa saaliista!